Iskiashermon kipualueIskiashermo on kehon pisin ja paksuin hermo. Selkäytimestä lähtee hermoja kaikkialle kehoon. Iskiashermo alkaa alaselästä ja kulkee lannerangan hermojuurista lonkan ja polvinivelen kautta aina jalkoihin asti.

Alaraajan kipua kutsutaankin monesti nimellä iskiaskipu, koska se aiheutuu juuri iskiashermosta.

Tulehdus

Iskiashermon tulehdus on tyypillisin iskiaskivun aiheuttaja. Tulehdus syntyy esimerkiksi jos välilevyssä on pullistuma. Tällöin välilevyn pullistuma saattaa painaa iskiakseen ja aiheuttaa kivun.

Välilevyn vauriotuessa voi käydä niin, että sen sisällä oleva hapan sisältö pääsee lähelle iskiashermoa ja näin ärsyttää herkkää hermokudosta.

Iskiashermosto kulkee myös joidenkin kehon lihaksien lävitse. Jos lihas on tulehtunut hermon kohdalta ja siinä on jännitettä, se voi heijastua myös iskiashermostoon. Tällöin se myös aiheuttaa tulehduksen läheiseen iskiashermoon.

Tulehtuneena se säteilee kipua joko oikealle- tai vasemmalle puolelle alaselkään, pakaraan tai jalkoihin. Yleensä hermo tulehtuessaan ei aiheuta kipua koko hermoston alueelle. Joillakin kipu tuntuu vain pakarassa taikka reisien ulkosyrjällä.

Tulehtuminen aiheuttaa ajoittaista, voimakasta särkyä. Joissakin vakavimmissa tapauksissa särky voi myös olla jatkuvaa. Jos hermoston tulehdustila on vakava, silloin myös kipu esimerkiksi alaselässä on erittäin voimakasta ja heikentää henkilön liikkuvuutta.

Kipu

Iskiaksen aiheuttama kipu on usein voimakkaampaa kuin tavallisesti ilmenevät selkäkivut. Monesti iskias-kipu kohdistuu toiseen pakaraan, reiden ulkosivulle, takareiteen, sääreen ja jalkaterään. Särky heijastuu yleensä juuri alaraajoihin, kun selkäkivussa pahimmat kivut painottuvat selän alueelle.

Iskiaskivut ja sen tuomat tyypilliset oireet eri kohdissa alaraajoja, johtuvat ärsyyntyneestä hermosta. Kipujen kohdentuminen tiettyyn raajaan johtuu siitä, mistä kohtaa iskiashermo on vaurioitunut.

Esimerkiksi jos hermosto on ärsyyntynyt selkärangan alaosassa (L3-L4), tuloksena on kipua tai tunnottomuutta jalan takareidessä tai ulkosyrjällä.

Jos taas puristuksessa oleva kohta on alempana lannerangassa, niin sanotussa viidennessä segmentissä (L5), kipu säteilee aina isovarpaaseen ja mahdollisesti nilkkaan saakka. Näin kävelemisestä tulee vaikeaa.

Tätäkin alempana on lannerangan alin osa, jossa on myös ristiluu(S1). Jos iskiashermoston kivut johtuvat tällä alueella olevasta hermoston ärsyyntymisestä, kipua säteilee jalan alaosiin. Tällöin yleensä kipu tai puutuminen tuntuu jalkaterän ulkosyrjällä. Niinpä särky myös aiheuttaa sen, että on vaikeaa nostaa kantapäätä lattiasta tai kävellä varpaillaan. Myös akillesrefleksi on usein heikentynyt.

Pinne

Iskiashermossa oleva pinne aiheuttaa tyypillisesti iskias-kivun. Kun se joutuu puristukseen, se kuljettaa kipua säteillen pitkin alaraajaa. Koska kyseessä on kehon pisin hermo, kivut säteilevät helposti jopa aina varpaisiin asti.

Pitkä istuminen pahentaa

Pinnetila voi aiheutua monista eri syistä. Esimerkiksi pitkä istuminen puristaa pakaran ja takareiden lihaksia, mikä osaltaan voi ärsyttää niiden lähellä olevaa iskiashermoa. Kun istutaan pidemmän aikaa, reiden koukistajat lyhenevät ja kiristyvät, mikä lisää hermoon kohdistuvaa pinnettä.

Välttyäkseen pinteeltä, on syytä nousta välillä työpäivän aikana työpöydän äärestä ja kävellä hetken aikaa, jotta istumalihaksien jännitys laukeaa.

Samoin henkilöt jotka työskentelevät kuljetusalalla, esimerkiksi taksikuskit, kärsivät monesti iskiashermon pinne tilasta, koska viettävät joka päivä tuntikausia istuma-asennossa.

Ennaltaehkäise yksinkertaisella toimenpiteellä

Ennaltaehkäisevänä toimena olisi suositeltavaa siis käyttää muutama minuutti tunnissa autosta pois nousemiseen ja pienen kävelyn tekemiseen. Tupakointi tällaisten taukojen aikana ei ole suositeltavaa myöskään iskiaksen vuoksi, sillä tupakoinnilla iskiaskipujen mahdollisuus lisääntyy.

Juokseminen syynä?

Myös juoksijoilla esiintyy silloin tällöin hermopinne. Koska juokseminen rasittaa kehon lihaksia erityisesti siellä, missä iskias kulkee. Esimerkiksi pakaran lihas voi kiristyä ja aiheuttaa ärsyyntymisen iskias hermoon, joka kulkee tällä alueella.

Pakarassa on piriformis-lihas, joka voi helposti päästä painamaan hermoa. Se auttaa jalkaa kiertymään ulospäin ja samalla myös vakauttaa lonkkaniveltä.

Piriformiksen tehtävänä on myös auttaa kävelemisessä niin, että paino siirtyy jalalta toiselle tasapainon horjumatta.

Iskiashermo kulkee tämän lihaksen alapuolelta tai välistä. Kun piriformis lihas on kireä tai tulehtunut, se voi painaa hermoa.

Tällöin seurauksena on kipua, tunnottomuutta tai pistelyn tunnetta pakarassa ja alaselässä. Koska iskiashermo jatkuu jalkaa pitkin aina jalkaterään asti, voi kipu säteillä myös jalkaterässä.

Puhutaan myös ääreishermopinteestä. Tällöin alaselän, pakaran, piriformislihaksen tai takareiden lihaskireys voi aiheuttaa iskiashermoon painetta ja kipuja säteilee koko alaraajaan.

Venytys on tehokas apu

Iskiashermon venytys on yksi tehokkaimmista keinoista kipujen vähentämiseksi. On totta, että kun kovin oire alkaa akuutisti, monet lepäävät ensin päivän tai pari. Näin voidaan lievittää kipua hetkellisesti.

Kuitenkin pitkittynyt makuulla oleminen saattaa pahentaa tilannetta. Siksi on tärkeää aloittaa mahdollisimman pian venyttely. On hyvä valita sellaisia venytysliikkeitä päivittäin, jotka auttavat kivun vähenemisessä pikku hiljaa.

Iskiaskivusta toipumiseksi on välttämätöntä tehdä sopivia venyttelyliikkeitä. Akillesjänne tehokkaita venyttelyliikkeitä neuvovat fysioterapeutit tai kiropraktikot. Heiltä saa hyvät neuvot oikeiden liikkeiden suorittamiseksi.

Piriform-lihaksen venytys on tärkeää, koska se sijaitsee pakarassa ja iskiashermo kulkee tämän lihaksen lävitse tai sen alta. Voi olla että jumissa oleva piriform lihas aiheuttaa ärsytystä ja sitä kautta kipuja pakaraan ja alaraajaan.

Alaselän venytys auttaa myös lihasjännityksen poistamiseen siltä alueelta, mistä suuri osa iskiashermostosta saa alkunsa.

Kinnerjänne eli akillesjänne on ihmisen vahvin jänne. Se on jalkaterän takaosassa ja kiinnittyy kantaluuhun pohjelihaksen ja jalkapohjan eri lihasten välityksellä.

Sitä voi venyttää esimerkiksi seisten, taivuttamalla toista jalkaa ja pitämällä toinen jalka suorassa. Samaan aikaan työnnetään lantiota taaksepäin. Jos on hankalaa tehdä venytys seisten, voi istua penkille. Tällöin nostetaan jalkaa ylöspäin, niin että alaselkä suoristuu. Jalkaa pidetään tässä asennossa 30 sekunnin ajan ja toistetaan ainakin kolme neljä kertaa molemmilla jaloilla.

Nämä ovat tehokkaita kinnerjänteen venytyksiä, koska alaselkä sekä lantio pysyvät tiukkoina venytystä tehdessä.

Iskiashermon sijainti

Iskiashermo sijainti alkaa alaselästä ja kulkee alaspäin aina jalkaterän päähän. Se lähtee lannerangasta eli alaselän hermojuurista, jotka kulkevat pakarasta takareiteen ja sieltä aina pohkeeseen sekä jalkaterään.

Sijaintinsa takia se aiheuttaa ärtyneenä kipua pakaraan, alaselkään, reisien takaosaan ja pohkeeseen.

Kyseessä on kehon suurin ja pisin hermo. Sen tehtävänä on kontrolloida jalkojen tuntoaistia ja refleksejä.

Tulehdus oireet

Tulehdus oireet tuntuvat voimakkaana kipuna yleisemmin alaselässä, pakarassa, takareidessä ja pohkeessa.

Hermon aiheuttaman tulehduksen voi erottaa tavallisesta selkäkivusta sen voimakkuuden ja intensiivisyydestä johtuen. Vaikka normaali selkäkipukin on harmillista, iskiaksen aiheuttama selkäkipu on lähes lamauttavaa sen voimakkuuden johdosta.

Eräs tyypillisimmistä tulehdusoireista on jatkuva kipu pakarassa tai toisessa jalassa. Harvoissa tapauksissa se tuntuu yhtäaikaisesti molemmissa jaloissa.

Iskiaksessa kipu tuntuu yleensä alkavan alaselästä tai pakarasta ja jatkuu samalla iskiashermon kulkureitillä takareiteen ja jopa aina jalkaterään asti.

Iskiaskipu yleensä myös helpottaa silloin, kun ollaan makuuasennossa tai kävellessä. Toisaalta oltaessa seisoma-asennossa tai istuessa, kipu voimistuu.

Tuntemus iskiaskivussa on erilainen, kuin normaaleissa lihassäryissä. Tulehdus aiheuttaa terävän, pistävän kivun sen sijaan, että se olisi tylsää, laimeaa kipua. Tästä johtuu, että iskiaksesta kärsivät potilaat tuntevat olonsa erittäin epämiellyttäväksi ja hakevat nopeasti apua iskiasvaivoihin.

Joskus oireisiin liittyy myös puutumisen tunnetta, heikkoutta ja pistelyä muun muassa jalan ja reisilihaksen alaosissa.

Tulehduksen oireet vaihtelevat eri henkilöillä, mutta kaikille on ominaista voimakas jatkuva särky alaselässä, pakaralihaksessa sekä jalan eri osissa.

Hoito kotikonstein

Voit lievittää kipuja seuraamalla alla olevia ohjeita:
Hoida iskiaskipua kotikonstein >>

Nappaa ohjeet iskiaksen diagnosointiin ja hoitoon

Lisää sähköpostiosoitteesi alla olevaan ruutuun ja saat ohjeet suoraan sähköpostiisi

You have Successfully Subscribed!

Haluaisitko tehdä päivittäiset askareet ilman jatkuvia ja uuvuttavia iskiaskipuja?

Nyt saat kiropraktikon tekemät ohjeet kätevästi sähköpostiisi. Niiden avulla pystyt paikallistamaan, mistä iskiaskipusi johtuvat ja miten pääset niistä eroon lopullisesti. Kerro vain minne lähetän ohjeet...

You have Successfully Subscribed!